Asiakastarinat

Keittiöremonttia tai huoneistoremonttia hankittaessa tärkeintä on ottaa selvää yrityksen referensseistä ja työn jäljestä ennen ostopäätöksen tekemistä. Alta löydät kirjallisia palautteita suoraan asiakkaidemme kirjoittamana. Toivon, että nämä asiakaspalautteet auttavat sinua päätöksen tekemisessä.

33 palautetta

  1. Kun onnistunut keittiöremppa tuli pari vuotta aikaisemmin Pappaboylta, oli nytkin helppoa valita WC:n remontin tekijä. Siistiä tuli taas ja työt hoitui joustavasti, kiitokset jälleen.

  2. Isot kiitokset Pappaboylle ja heidän tekijöilleen onnistuneesta huoneistoremontista. Palvelu oli ystävällistä ja asiantuntevaa sekä luotettavaa. Koko kotimme päivitettiin tähän päivään ja olemme hyvin tyytyväisiä suunnitteluun, työn jälkeen ja materiaaleihin. Pappaboy vastasi kaikista remonttiin liittyvistä asioista, eikä meidän tarvinnut huolehtia, sillä asuimme toisella paikkakunnalla. Koimme raastavan koko huoneiston remontin Pappaboyn ansiosta todella helpoksi, ja nyt täällä asuessamme nautimme heidän työnsä jäljistä. Isot kiitokset siis paikalliselle yrittäjälle ja hänen työporukalleen, kannattaa muidenkin kääntyä remppa-asioissa heidän puoleensa. terveisin ukko

  3. Suorittamanne keittiöremontti onnistui hyvin kaikilta osiltaan. Joten kiitos tekemästänne työstä.

  4. Kiitokset Pappaboylle onnistuneesta keittiöremontista, Keittiöstämme tuli aivan ihana ja erittäin toimiva. Teitte todellakin hyvää työtä ja eteisen kaapistotkin peiliovineen ovat todella hienot. olemme tosi tyytyväisä ja suosittelemme teidän palveluja muillekkin. Kiitokset Sirkka ja Kalle Koponen

  5. Meillä oli keittiöremontti ja valitsimme Pappaboyn hyvien arvostelujen perusteella. Kaikki sujui tosi hyvin ja aikataulussa vaikka itse asumme Helsingissä.
    Vuokralaisellekin olisi ollut tarjolla tilapäisasunto Pappaboylta, jos olisi halunnut.
    Yhteydenpito toimi hyvin puhelimella ja sähköpostilla.
    Suosittelemme.
    Marketta ja Erkki

  6. Meillä keittiö, eteinen ja wc tarvitsivat uutta ilmettä ja päivitystä tähän päivään. Kalustefirmaa valitessamme vertailimme paikallisia yrityksiä ja valitsimme Pappaboyn. Hyvä valinta olikin! Palvelu oli todella hyvää ja asiantuntevaa. Saimme hyviä vinkkejä omien toiveidemme lisäksi ja niinpä remonttimme onnistui täydellisesti. Aikataulut pitivät ja yhteydenotto pelasi puolin ja toisin puheluin, tekstarein ja jopa kirjeenvaihdolla ;) Istun vain ja ihailen, kaikki on niin kaunista ja valoisaa :)
    Kiitos pappa-Jukka ja poika ”PuuhaPete” ;) Suosittelemme lämpimästi teidän palveluitanne muillekin ja pidämme teidät mielessä, kun talon jokin nurkka taas kaipaa kohennusta :)

  7. Ostimme keittiökalusteet papalta ja asensimme itse. Aika monta kertaa tuli papalle soitettua kesken asennuksen ja kysyttyä neuvoa. Kärsivällisesti sain aina vastauksen kysymyksiini ja hommat jatkuivat. Kalusteet oli juuri sellaiset kuin oli tilattu, ne olivat valmiina noudettavissa sovittuun aikaan ja hinta oli sen mitä oli sovittu. Voin suositella lämpimästi pappaa muillekkin. Kiitos

  8. Olen erittäin tyytyväinen Pappaboyn tekemään keittiöremonttiin. Suosittelen.

  9. Uuden keittiön ja kodinhoitohuoneen suunnittelu kävi nopeasti ja saatiin hyviä ja käytännöllisiä vinkkejä Pappaboyltä. Kaikki tavarat tuli sovitusti ja ajallaan. Keittiökalusteet tuli tilauksesta ennätysnopeasti, toimitus oli nopeampaa kuin osattiin toivoakkaan. Suosittelen lämpimästi!

  10. Kiitokset kaikin puolin onnistuneesta keittiöremontista!
    Palvelu oli alusta asti ensiluokkaista! Hommat sujuivat sovitulla tavalla ja aikataulut sekä budjetti pitivät, vaikka tilanne eli vielä meidän puolelta remontin aikana. Täyden palvelun firma, suosittelen!

    Kiitokset vielä kerran ja palaillaan!
    Eija&Mika

  11. Keittiöstä tuli aivan mahtava.Tuli paljon kaappi ja laatikko tilaa. Hommat hoitu sovitulla tavalla. Kiitämme Pappaboyn ”poikia ja tyttöjä” sekä Jukkaa suunnittelusta. Olemme suositelleet firmaa muillekin.Saimme puskaradion kautta itsekin tietoa firmasta.
    Kiitäen Kerttu ja Ossi

  12. Kiitokset täysin uudistuneesta remontoidusta huoneistosta. Koko asunto on nyt todella valoisa ja avarampi katosta lattiaan ulottuneen remontin vuoksi. Hyvällä suunnittelulla ja kalustejärjestelmillä tuli paljon säilytystilaa ja tilantuntu lisääntyi.Toiveitten mukaisesti Pappaboy:n & kumppanien toteutuksella tämä onnistui ja remonttikin oli valmis sovitusti.

  13. Aikataulut ja budjetti piti. Joustavaa palvelua ja ammattitaitoinen työnjälki. Saatiin koko kodin remontti sisältäen myös uuden ihanan keittiön, eikä hintakaan hiponut pilviä. Kommunikointi oli sujuvaa koko remontin ajan ja pysyimme ajantasalla remontin edistymisestä. Sijaisasunto oli huippujuttu ja mahdollisti ylipäänsä koko remontin toteutumisen. Koiratkin pääsivät sijaisasuntoon mukaan. Suosittelemme lämpimästi, tietääpä kenen puoleen kääntyä jatkossakin. Kiitos pappa ja pojat!

  14. Pyysimme remonttikohteeseemme tarjousta ja apua keittiöremontin suunnitteluun. Ensikäynnistä lähtien palvelu oli erinomaista, joka jatkui läpi projektin ja sen jälkeenkin. Apuja ja neuvoja saimme aina kun tarvitsimme, olipa sitten kyseessä arki-ilta tai viikonloppu. Oli myös hienoa huomata Pappaboyn aito kiinnostus remontin onnistumisesta ja edistymisestä, etenkin kun suoritimme asennustyöt itse. Suosittelemme lämpimästi Pappaboyn palveluita ja tulemme käyttämään niitä vastaisuudessakin!

  15. Kiitos onnistuneesta keittiöremontista! Lopputulos napakymppi ja työn jälki hyvää,ei voi kun suositella!!!

  16. Pyysimme tiukalla aikataululla tarjouksen yrityksen tilojen uusimiseen. Palvelu oli joustavaa, työnjälki hyvää ja mikä parasta, sovitut aikataulut pitivät prikulleen. Kiitos suunnittelijalle Jukalle, toteuttajille ja koko porukalle. Jatkamme yhteistyötä.

  17. Kiitos Pappaboy:lle ystävällisestä ja asiantuntevasta palvelusta. Hinta-laatusuhde kiitettävä. Aiktaulut piti. Olemme erittäin tyytyväisiä uuteen mökkikeittiöömme ja suosittelemme firmaa kaikille!

  18. Kiitokset Pappaboylle onnistuneesta keittiöstä. Vaikka keittiömme ei suuri olekaan, niin yllättävän paljon sitä säilytystilaa tuli tarpeisiimme. Nyt keittiömme on valoisa ja toimiva. Pappaboyn palvelu oli joustavaa ja ystävällistä, suosittelemme lämpimästi.

  19. Hyvin keittiöremontti sujui. Toiminta oli tarvittaessa tilanteen mukaista ja joustavaa. Työnjälki hyvää. Mielestämme keittiöstä tuli hyvä. Jatkamme yhteistyötä !

  20. Kiitokset hyvin onnistuneesta remontista! Ei oltu koskaan aikaisemmin kuultu firmasta, mutta tytön keittiöremontin vuoksi kysyimme mekin tarjousta. Oli tosi positiivinen yllätys kun Pappaboy pystyi toteuttamaan koko remontin eli keittiön lisäksi vessan, eteisen, kodinhoitohuoneen, suihkun ja saunan. Suunnittelu, työ ja viimeistelyt sujuivat loistavasti ja aikataulu alitettiin melkein viikolla. Töissäkäyvinä ihmisinä oli ihana kun tarvitsi valita vain pinnat / asiat ja kaikki muu hoitui firman puolesta. Suositellaan kaikille muillekin!

    Kiitolliset Mira ja Kalevi uudistetussa, ihanassa kodissa! <3

  21. Kiitoset Pappaboy väelle onnistuneesta keittiöremontista.
    Palvelu oli asiantuntevaa, joustavaa ja ystävällistä. Heiltä sai myös hyviä neuvoja ja ideoita.Remontti pysyi aikataulussa ja yhteistyö oli luotettavaa ja rennon mukavaa.
    Suosittelen lämpimästi heidän palvelujaan myös muillekin remontin tarpeessa oleville.

  22. Minäkin kuulin kehuja kaverilta. Pappaboy kävi katsomassa minun vähän erilaisen projektin ja antoi hyviä vinkkejä. Lopputulos on tosi hieno, paljon parempi kuin olisi tullut alkuperäisen suunnitelman mukaan. Koko homma sujui hyvin, asiointi oli mukavaa ja joustavaa ja valmista tuli äkkiä. Ei voi kun vilpittömästi suositella.

  23. Kiitokset onnistuneesta keittiöremontista. Pappaboy kuunteli asiakasta ja täytti toiveet. Suunnitteluvaiheessa antoivat erinomaisia neuvoja suunnittelun tueksi. Lisäksi säilytysjärjestelmään tilatut liukuovet ovat täydelliset. Aikataulut pitivät paikkaansa. Todella sujuva remontti. Suosittelen!

  24. Luovaa, luotettavaa, lompakolle sopivaa!! Suosittelen lämpimästi. Hankaliinkin toiveisiin etsittiin ratkaisut ja ne toteutettiin. Aikataulu piti täydellisesti, eikä turhia ”myyntipuheita ja -lupauksia” heitelty. Paras ja sujuvin remontti ikinä!

  25. Kiitokset uudesta hienosta keittiöstä!
    Mekin saimme suosituksia puskaradiosta eli työkavereilta ja tutun tutuilta.
    Avaimet käteen toimitus on todellakin vaivaton tapa saada hommat tehtyä. Ei tarvitse itse hommata sähkö-putki-laatta-timpureita joka hommalle erikseen.
    Aikataulu venyi yhdellä päivällä mutta syystäkin, koska Pappa halusi tehdä lattian paremmin.
    Palvelu jota kannattaa muidenkin hyödyntää on ”ideointi a’la Pappa” …jos et itse satu olemaan keittiöarkkitehti.

    Jatkossa varmaan kun tarvetta on niin otamme yhteyttä Pappaan.

    Mervi & Risto

  26. Kiitos uudesta keittiöstä. Valitsimme Pappaboyn koska naapurit suosittelivat ja kyseessä on paikallinen yritys. Ratkaisua ei ole tarvinnut katua. Saimme samassa paketissa taitavat keittiönvalmistajat, asentajat, timpurit, laattamiehen ja sähkömiehen. Säästi hermoja, aikaa ja rahaa!

  27. Kiitos hyvästä palvelusta papalle ja boylle! Keittiöremontti sujui ja luisti. Toiveet toteutettiin oli arki tai pyhä. Vastuullista työtä ja sain muutakin apua, mikä ei edes liittynyt keittiöremonttiin. Suosittelen lämpimästi Pappaboy Oy:tä kaikille. Menestystä jatkossakin!

  28. Suuret kiitokset remontista uudessa kodissamme,ei ainostaan keittiö- ja WC remontista,vaan myös kaikesta siinä ohessa tehdystä parannuksista ja uudistuksista, mm takapihan ulko-ovi ja entisten kiintokalusteiden täydennykset ja korjailut. Remontin ohessa myös pintojen maalaukset onnistuivat loistavasti. Ja jälkikäteen huolto pelasi pienet korjaukset tehtiin välittömästi.

  29. Ostin keittiökalusteet asentaakseni ne itse vaikka kokemusta ei kauheasti olekaan. Pappa lupasi auttaa ja tekikin sen käymällä silloin tällöin neuvomassa kun sitä kysyin. Kiitos, olen tyytyväinen.

  30. Kiitos remontoidusta keittiöstämme!
    Kuulimme Pappaboyn rakentamista keittiöistä ns. puskaradion kautta. Kaikki sujui heti alusta lähtien hyvin. Saimme pikaisesti yhteydenoton viestiimme ja siitä koko homma lähti käyntiin. Aikataulut pitivät hyvin paikkansa, Työ oli sujuvaa ja ideoita saimme asioista, joista itse emme tienneet.

    Olemme tyytyväisiä tulokseen ja siitä ovat kuulleet myös kaikki tuttavamme.

  31. Kiitokset uudesta ja toimivasta keittiöstä!

    Uuden keittön suunnittelu oli helppoa, kun saimme Pappaboylta hyviä ideoita ja vinkkejä omien toiveiden ja tarpeiden tueksi. Tapaamiset järjestyivät nopeasti ja jopa pyhäpäivinä. Itse remontti sujui mutkattomasti ja sovitussa aikataulussa, joten meidän ei tarvinnut remontin aikana huolehtia sen etenemisestä.
    Olemme suositelleet Pappaboyta myös muille!

  32. Keittiöremonttimme onnistui loistavasti, kun suunnitelmat laadittiin juuri meidän tarpeita ajatellen. Palvelu pelasi hienosti ja sovitut asiat hoituivat mutkattomasti. Saimme kohtuuhinnalla nykyaikaisen ja valoisan keittiön, josta nyt joulun aikana on saatu nauttia.
    Varmasti käytämme jatkossakin Pappaboyn palveluita, kun suunnittelemme tulevia remontteja! Kiitokset!

  33. Koimme että saimme yksilöllistä ja mahtavaa palvelua pappaboylla. Mikä mahtavaa niin aikataulut pitivät ja tavarat sai juuri silloin kun tarvitsimme. Kylppärissämme on vino seinä ja siihenkin saimme hienon vino kaapin mikä ei olisi muualla oikein onnistunut. Vaikka meillä olikin kaluste suunnitelmat valmiina niin saimme hyviä ideoita itse mestarilta. Tulemme käyttämään uudestaan kyseistä firmaa ja suosittelemme firmaa mielellään muillekkin:)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *